perjantai 17. joulukuuta 2010

Meidän Mini

Meillä kakara on omalla tapaan oikein hyvä esimerkki siitä, että lapsi on lapsi.

Lihastonus on syntymästä asti ollut suhteellisen hyvä ja vauhtia on riittänyt. Muutama lääkäri jonne ollaan menty, ennen sitä kun on lasta käsitellyt, on aloittanut kertomalla kuinka ds-lapset ovat veteliä ja rauhallisia. Sitten ne saa meidän kakaran kouriinsa. OHO - tällähän on virtaa.

Neuvolantädin luona oli opiskelija. Täti sanoi opiskelijalle että ihan oikeesti, pidä tiukasti kiinni  - tuo lapsi on aika jäntevä. Ja niin sai opiskelija roikkua kiinni pennussa, kun se oli päättänyt tutkia arkistokaapit.

Eikä tätä lasta juuri ole saanut houkutella tekemään. Muksu ei ole rauhallinen eikä varovainen, vaan mennä tohottaa eikä ymmärrä olla varovainen - muutaman kerran mustelmilla kutenkin opettaa.

Kaikkein tärkeintä on kaikkialla sisäistää se, että lapsi on lapsi on lapsi on lapsi - vaikka sillä ois tuntosarvet otsassa! Vaikka ds-nappuloilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä, se ei todellakaan tarkoita että "Ne ovat sellaisia lapsia" - yleistystä vaan ei voi tehdä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti