Valitsen aiheen, johon en oikeastaan ole kelvollinen vastaamaan, koska meillä on vain yksi lapsi. Mutta olen miettinyt onko nämä erityiset lapset erityisen rakkaita.
Tässä elämän viedessä ja pyöritellessä on korostunut kuinka tärkeä ja rakas Neiti on. Menetyksen äärellä on parisen kertaa tullut käytyä ja pelko Tytön puolesta on ollut kova. Nuo hetket ovat teroittaneet teräväksi rakkauden ja kiintymyksen. Ajatus elämästä ilman Neitiä on täysin mahdoton. Samalla nuo hetket ovat herättäneet tajuamaan elämän rajallisuuden ja lyhyyden. Emme voi hallita elämää ja sitä milloin kenenkin vuoro täältä on lähteä.
Jokaisesta vanhemmasta on varmasti täysin mahdoton ajatus elämästä ilman lastaan. Itsekin pelkäsin kätky-kuolemaa todella paljon, varmaan vähän liiankin paljon. Mutta nyt, kun olen todella saanut pelätä lapseni puolesta, olen käsittänyt mitä tuo pelko voi olla. Neiti on noussut ihan erilaiseen arvoon. Hän on entistä läheisempi ja tärkeämpi.
Itse uskon, että taistelut oman lapsen puolesta vahvistaa rakkautta. Omasta erityisestä on tullut erityisen rakas. Teen hänen puolestaan mitä vain. Menen vaikka läpi kuuluisan harmaan kiven. Olen muuttunut ylpeäksi leijonaemoksi!
Oletko ylpeä lapsesi erityisyydestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti