tiistai 26. lokakuuta 2010

Erityisyyden autuus?

Ekana ajatushaasteena heitän sen, että me erityisten lasten vanhemmat ollaan sorvattua sakkia. Erityisiä syntyy vain erityisille, koska meillä on voimaa kantaa tämä.

Mun henkilökohtainen mielipide on, että tuo on hevonkukkua, jonka avulla saadaan jotenkin toteajan harteilta pois se, että onneks ei tullu mulle. Usein toteamus on, että minä en olisi jaksanut. Totuus on, että me jokainen ollaan synnytty erityisen äideiksi sillä hetkellä, kun se diagnoosilotto on onnennumeronsa iskenyt. Meillä se sattuu olemaan trisomia-21. Huonommankin arpapallon ois voinut nostaa. Ja silloin ei voi tehdä muuta, kuin mennä eteenpäin kukin milläkin voimallaan.

Ensimmäisen puoli vuotta hoin, että sen jaksaa kantaa mikä annetaan. Sitten katsoin itteäni peilistä ja totesin että ei muuten jaksa. Ei aina, ei joka tilanteessa, eikä varsinkaan pakkoselviytymisen asenteella. Ja nykyään jos joku toteaa mulle, että kaikella on merkityksensä tai jaksaa kantaa sen minkä annetaan, käännyn kannoillani ja totean mielessäni, että haista itse. Elämä välillä vaan on, riippumatta siitä millaisen repun on matkalleen pakannut.

Mielestäni erityisen lapsen riittävän hyvä äiti on sellainen, joka myöntää ettei aina jaksa, toteaa välillä että olisipa elämä toisenlaista ilman diagnoosia, iloitsee kehityksestä mutta osaa myös surra sen menetetyn unelman - koska kuten sanotaan, unelman menettäminen on todella merkittävä asia. Ehkä se on todellisten voimavarojen etsimistä ja löytämistä, sekä pyrkimystä elää niiden mukaan. Erityislapsen äitiys on aaltoliikettä ylös-alas, päivästä ja vuodesta toisesen. Tunteiden aallokossa aallon mitta toisesta venyy ajan myötä pidemmäksi, eikä suvannot enään hukuta niin pahasti. Välillä tulee nykästyä todellisia pohjakosketuksia, mutta jostain kumman syystä sitä silti pyrkii pintaan.

Tässä elossa on läjäpäin niitä iloisia, ihania asioita - mutta koska kaikkialla vallitsee kauhun tasapaino, löytyy vastapuolikin. Eikä sitä aina haluaisi kokea.

Mutta, perimmäisenä kysymyksenä olkoot, onko erityisen lapsen vanhemmat luotuja rooliinsa ja millainen on riittävä erityislapsen äiti?

2 kommenttia:

  1. Huh, minkä aloituksen pistit ;) Koitan parhaani mukaan haasteeseen vastata.

    VastaaPoista
  2. Eihän tässä helpolla lähetä, tarttee saaha tekstiä :D

    VastaaPoista