torstai 28. lokakuuta 2010

Arkirutiinit

Hahaa, minulla on valttikortti taasen taskussa! Kuinkas monta kertaa sen voi käyttää?

Meidän arkea rasittaa avokäynnit, osastojaksot sun muut. Se kaikki sälä mikä on tullut leukemian myötä. Sen vaihtaisin, kuten myös taudin, ilomielin pois. En jäisi hetkeksikään perään ikävöimään.

Pohdin tasavertaisuuden vuoksi tätä asiaa ilman leukemiaa.

Erilaiset harjoitukset. Ne jättäisin, ja olenkin jo jättänyt, pois. Normaalissa arjessa on jo tarpeeksi ohjelmaa päivälle. En halua kuormittaa sitä lisäohjelmalla. Meilläkin suositaan "harjoituksia", jotka näppärästi tulevat rutiineita suorittaessa. Pukiessa, syödessä, vaippaa vaihdettaessa. Niiden asioiden yhteydessä, jotka joka tapuksessa on päivittäin tehtävä. Olemme nyt myös siinä onnellisessa asemassa, että Neidin kehitys menee omaa rataansa tasaisesti eteenpäin. Ei maailman nopeiten, mutta tasapainoisesti joka saralla. Kärsimättömänä ihmisenä minun tätä on joskus vaikea nähdä.

Toinen asia, minkä jättäisin ilomielin pois on siivoaminen. Niin ja ruualaitto. Heti kun meidän taloudellinen tilanne paranee, tähän huusholliin ilmestyy siivooja. Minun perässäni voisi kulkea ihminen, joka laittaisi kädestä ties minne jääneet tavarat takaisin paikalleen. Pyyhkisi pölyt ja kantaisi maittavan aamupalan höyryävällä cafe latella aamuisin sänkyyn. *haaveilee*

Nyt kotona ollessa kotityöt eivät tunnu niin suurelle taakalle, mutta työelämään paluun jälkeen ei haluaisi vapaa-aikaansa niihin käyttää. Perheen yhdessä olon merkitys kasvaa yhdessä vietetyn ajan rajallisuuden edessä.

Saako "tavis"lasten vanhemmat valittaa kotitöistä, kun heillä ei lapsen erityisyys tuo kommervenkkejä arkeen?

1 kommentti:

  1. Mä oon aina tarvinnut tuon perässäkulkijasiivoojan... Ja vasta nyt mulla on vauva, ja sekin ihan tavansellainen. Mistähän sellaisen löytäisi, voisiko miehen kouluttaa siihen?

    VastaaPoista