sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tukiverkko

Kaksi asiaa on pitänyt minun pääni pinnalla. Ilman näitä olisin varmasti jäänyt virran vietäväksi ja painunut pinnan alle.

Toinen näistä on ollut vertaistuki ja vertaisryhmät. Vertainen usein ymmärtää jo puolesta sanasta missä mennään ja mikä painaa. Räytyessäni itsesäälissä ja ahdingossa kun lapsi ei vielä yksi vuotiaanakaan liiku, tietää vertainen miltä se tuntuu. Häneltä tuskin kuulen kommenttia: "Ole onnellinen, sun ei tartte juosta sen perässä kieltämässä." Väsyyneenä arjesta marmattaessani, ei minun tarvitse joka toisessa lauseessa todistaa rakastavani lastani silti maailman eniten.

Vertainen myös ymmärtää kuinka suuria asioita muista hyvinkin pieniltä kuulostavat asiat voi olla. Niistä riemuitaan yhdessä. Ne jaetaan yhdessä. Ja silti, vaikka vertaisia olemme erityislasten äärellä, juttelemme suurimmaksi osaksi ihan niitä tavallisia arkisia asioita. Kakan väristä, uusista taidoista ja päiväkodin aloittamisesta.

Toinen ehdottoman tärkeä ja jopa edellistä melkeinpä tärkeämpi, on ollut mieheni. Ilman häntä en todellakaan olisi tässä. En tiedä kuinka olisin selviytynyt pahimmasta masennuksen syöveristä ilman häntä. Meitä tämä kaikki höykytys on lähentänyt. Pystymme kertomaan avoimesti tunteista, niistä vaikeista ja kielletyistäkin. Minun pudotessani kelkasta vuoden alussa, hyppäsi mieheni kyselemättä ohjaksiin. Hän on arjen pyörittänyt ja kodin kasassa pitänyt. Kertaakaan hän ei ole minua syyllistänyt tai syyttänyt, ainoastaan ymmärtänyt.

Olemme mieheni kanssa usein pohtineet voiko elämässä enää tapahtua mitään sellaista, mikä meidät erottaisi. Olemme hitsautuneet myrskyissä toimivaksi tiimiksi. Arki sujuu ja on vieläpä mielekästä. Onnellista. Tokikaan kukaan ei tuohon kysymykseen vastausta voi antaa. Elämää ei voi ohjata, se yllättää aina. Sen olen oppinut matkani varrella.

Millälailla teidän yhteiseloon on erityinen elämä vaikuttanut?

1 kommentti:

  1. Allekirjoitan nämä samat tuet minäkin. Vertaistuki ja oma mies sekä myöskin lähisukulaiset ovat olleet todella tärkeitä tukijoita ja ihan konkreettisen avun antajia myöskin.

    VastaaPoista