Meidän elo on sen verran myrskyisää ollut aina, että tuntuu ettei tämä pieni taaviainen ole siihen juuri vaikuttanut. Erityisyys nyt ei varsin ole parisuhteemme laatua muuttanut - ehkä suurin muutos on vain vanhemmuus.
Parisuhdetta rasittaa kuitenkin se, että minä äitinä olen se, joka hoitaa nämä ''erityisyyteen liittyvät asiat'' - vammaistukihakemukset, palaverit, aikatauluttamiset sun muut.
Parisuhteelta kaipaisin enemmän tukea omaan jaksamiseen ihan tunneskaalalla, mutta tämä haaste on ollut olemassa jo pitkään. Olemme puolison kanssa monessa asiassa samanlaisia, mutta yhtä aikaa täysin erilaisia - vakka kantensa valitsi vaikka vähän vuotaakin.
Melkeimpä kateellisena kuuntelen, kuinka erityiset haasteet ovat sorvanneet teistä tiukan tiimin. Toivoisin, että meidän elossa kävisi sama.
En saanut vastattua aiheeseen pitkään aikaan, kun en tiennyt mitä ja miten kirjoitan. Parisuhde kun käy läpi tällä hetkellä muutenkin myrskyistä ja kriittistä aikaa. Ehkä tämä on joku 7-8 vuoden kriisi, kun kuulemma näillä hujakoilla rytisee. Psykologi sinkkonen on sanonut, että alta kaksivuotiaiden lasten vanhempien ei pitäisi erota, koska ne vuodet ovat vaikeimpia. Mitenhän meidän erityisten lasten vanhempien kanssa?
Hypätään aiheesta jo seuraavaan. Nyt annan sinulle vapaat kädet valita aihe, täällä ei sytytä kysymystä! Areena on vapaa!
Tähän sopii nyt linkki Talouselämän kolumniin Isä juuttui hanttihommiin.
VastaaPoistaAinakin meillä kävi niin, että kun tuolle jutulle hihittelin, niin mies oivalsi jotain perheen sisäisestä vastuunjaosta. Kotityöt meillä on aina osattu jakaa, mutta se kokonaisvastuu lapsen asioiden hoitamisesta on se, mikä syö naista.
Aamen, Riitta! :) Minkähän takia se niin monesti tuntuu olevan, että äiti saa aina hoitaa ne paperit, puhelut ja tappelutkin...? Viranhaltijoiden, lääkäreiden ym. kanssa ynnä muissa konfrontaatiotilanteissa mies (minun mies) vetäytyy mamman leveän selän taakse ja huikkii sieltä sitten väliin jotain, jos huikkii, jos on edes päässyt paikalle. Vaikka muuten kuinka äijä olisikin. Mäkin haluaisin joskus sinne apukuskin paikalle näissä tilanteissa.
VastaaPoistaNäin juuri - mä tahtoisin joskus kans istua vieressä ja kattoa kun joku toinen pistää homman toimimaan.
VastaaPoistaPahimmat perheriidat, itkut ja avioerouhkatilanteet leijuu juuri niissä hetkissä, kun minulta loppuu voimat pidellä kaikkia naruja omissa käsissä.
Meillä isäntä muuten harrastaa samaa, kun teillä Oonan mamma. Ja voi että se aiheuttaa mussa kuplintaa aina silloin tällöin...