Ihana kamala äitiys

Olen pohtinut tässä pääni puhki mitä kysymyksellä haetaan. Vastaanko miten koen itse äitiyden vai roolin? Onko roolissa hyviä puolia? Ja onko minulla roolia?

Tartun kysymykseen äitiyden kautta ja jätän roolijaon tällä kertaa.

Tämä kysymys on itseasiassa helppo. Pahinta mielestäni äitiydessä on krooninen univelka. Väsyneenä kaikki paisuu. Tulee ärähdettyä ja kiukuteltua. Maitolasin kaatuessa on äidiltäkin kuppi nurin. Silmät ristissä kulkiessa unohtaa puolet asioista ja toheltaa kaikenlaista. Olen pessyt naamaa hiustenhoitoaineella ja laskenut vettä lasiin, niin että pohja on ollut ylöspäin. Ihmettelin vain kun vesi roiskuu kaikkialle ennen kuin tajusin mitenpäin lasi on. Unihaalarista työnsin hihat Tytön jalkoihin ja ihmettelin mitä kaula-aukolle on tapahtunut. Väsyneenä keskittymiskyky on olematon. Minusta on tullut putkiaivoinen mies. Olenkin vitsaillut, että äitiys tyhmentää.

Parasta taas on ehdottomasti rauhalliset hetket jolloin Neidin kanssa vain nautimme toistemme seurasta. Iltaisin usein pötköttelemme sängyssä ja kikattelemme ja pelleilemme. Neidillä iskee iltahepuli ja hän nauraa sydämensä pohjasta. Lopulta nukkumatti ripottelee unihiekka silmiin ja Neiti nukahtaa kainalooni. Jään usein hetkeksi kuuntelemaan tuhinaa ja tuoksuttelemaan Neitiä. Hänessä on oma tuoksunsa.

Minulla ja Pikku-Neidillä on tapana pelleillä keskenämme. Kutittelemme, pompimme ja nauramme. Molemmat tykkäävät tehdä pikku jekkuja ja jäyniä. Isi nauraa vierestä meidän touhullemme. "Äitiinsä on tullut. " on kuulunut monasti Neidin jekkuilessa.

Minkälaisia omia juttuja sinulla ja Minillä on?